Treasury-asiantuntija, rahoitus ja riskienhallinta
Fingrid on tärkeässä roolissa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Fingrid suunnittelee investoivansa kantaverkkoon seuraavan kymmenen vuoden aikana noin viisi miljardia euroa, jotta uusiutuva energia saadaan jatkossakin kuluttajien ulottuville. Haluatko sinä olla mukana modernisoimassa Suomen sähköjärjestelmää?
Etsimme nyt tiimiimme Helsinkiin sinua
TREASURY-ASIANTUNTIJA, RAHOITUS JA RISKIENHALLINTA
Miltä kuulostaisi tehtävä, jossa pääset hyödyntämään ja kehittämään osaamistasi Treasuryn keskeisissä prosesseissa voimakkaasti kehittyvässä toimintaympäristössä? Haemme nyt rahoituksen ja riskienhallinnan osaajaa vahvistamaan tiimiämme.
Tässä tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisesti rahoituksen ja riskienhallinnan parissa osana Treasury-tiimiä. Osallistut esimerkiksi lainajärjestelyihin ja joukkovelkakirjalainojen liikkeellelaskuihin. Vastaat rahoitusohjelmien ylläpidosta ja teet selvityksiä ja analyysejä. Tehtäviisi kuuluu lisäksi vastapuoli-, valuutta- ja korkoriskien hallintaa sekä ERM-prosessin tukemista.
Olet osa viiden hengen rahoitusyksikköä, jonka vastuulla on konsernin rahoituksen hankinta, likviditeetin hallinta sekä maksuvalmius-, korko- ja valuuttariskien hallinta. Hallinnoimme yhtiön vihreän rahoituksen ohjelmia ja vastaamme myös luottoluokittajayhteistyöstä. Yhtiön joukkovelkakirjat on listattu pörssiin Irlannissa ja hyödynnämme eurooppalaista yritystodistusohjelmaamme lyhyen aikavälin rahoitustarpeiden kattamiseen. Teemme töitä hybridimallilla ja toivomme näkevämme sinua Helsingin toimistolla vähintään kolmena päivänä viikossa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää:
Soveltuvaa korkeakoulututkintoa
Aiempaa työkokemusta yrityksen Treasury-toiminnosta tai pankista rahoituksen työtehtävistä
Kokemusta rahoituksen prosesseista ja rahoitussopimusten dokumentaatioprosesseista
Kokemus valuutta-, korko- ja/tai vastapuoliriskienhallinnasta katsotaan eduksi
Huolellista ja aikaansaavaa työskentelyotetta, hyviä yhteistyötaitoja
Taitoa viestiä sujuvasti ja vaikuttavasti sekä suomeksi että englanniksi
Tarjoamme sinulle vaihtelevan ja vastuullisen työn osaavassa tiimissä sekä mielenkiintoisen ja haastavan roolin energia-alan murroksen ytimessä. Pääset työskentelemään viihtyisässä työympäristössä, osaavien kollegoiden tukemana, ja kehittämään osaamistasi monipuolisten ja laaja-alaisten tehtävien kautta. Fingridillä panostamme työntekijöidemme hyvinvointiin ja jatkuvaan kehittymiseen. Työtyytyväisyytemme on tutkitusti erittäin korkea, ja vakaana yhtiönä tarjoamme erinomaiset mahdollisuudet pitkäjänteiseen urasuunnitteluun asiantuntijapolulla.
Hakemukset pyydämme toimittamaan viimeistään 5.10.2026. Liitäthän mukaan vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi tai linkin ajan tasalla olevaan LinkedIn-profiiliin.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Anna Paronen, puh. 040 583 0599. Annan tavoitat parhaiten perjantaina 25.9. klo 9–10.30 tai keskiviikkona 30.9. klo 14.30–16.
Tehtävään valituksi tulleesta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys, selvitys ulkomaansidonnaisuuksista sekä luottotietojen tarkistus.
Fingrid on asiantuntijoiden yhteisö, joka ylläpitää ja turvaa Suomen sähköjärjestelmää ja vaikuttaa näin koko yhteiskunnan toimivuuteen. Viemme Suomea kohti uudenlaista, hiilineutraalia energiajärjestelmää. Työyhteisömme on avoin ja kannustava, ja tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen kehittymiseen ja kouluttautumiseen. Lupaamme, että Fingrid on jatkossakin yksi parhaista työpaikoista Suomessa.
Hyvällä energialla. Yhdessä.