Ympäristöasiantuntija
Fingrid on tärkeässä roolissa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Fingrid suunnittelee investoivansa kantaverkkoon seuraavan kymmenen vuoden aikana noin viisi miljardia euroa, jotta uusiutuva energia saadaan jatkossakin kuluttajien ulottuville. Haluatko sinä olla mukana modernisoimassa Suomen sähköjärjestelmää?
Haemme tiimiimme Helsinkiin
YMPÄRISTÖASIANTUNTIJAA
Miltä kuulostaisi laaja-alainen ja vastuullinen tehtävä, jossa pääset työskentelemään energiamurroksen ytimessä ja edistämään Suomen ilmastotavoitteiden toteutumista? Etsimme asiantuntijaa vetämään voimajohtohankkeiden ympäristöselvityksiä sekä tukemaan investointi- ja kunnossapitoprojekteja ympäristöasioissa. Lisäksi pääset vastaamaan ISO 14001 -ympäristöjärjestelmämme kehitysprojektista. Tehtävä on noin kahden vuoden mittainen määräaikainen sijaisuus.
Fingridin Maankäyttö ja ympäristö -yksikkö vastaa yhtiön voimajohtojen, sähköasemien ja varavoimalaitosten ympäristö- ja maankäyttöasioista. Yksikön tehtäviä ovat muun muassa kantaverkon ympäristövaikutuksien hallinta, johtoalueiden käyttöoikeuksien ja kiinteistöjen hallinta sekä maankäytön suunnittelu ja ohjaus yhdessä erilaisten sidosryhmien kanssa. Tärkeä osa työtämme on lisäksi investointiprojektien ja kunnonhallinnan tuki maankäyttö- ja ympäristöasioissa.
Liityt yksikössämme energiseen ja osaavaan ympäristötiimiimme, joka vastaa voimajohtojen ja sähköasemien ympäristövaikutusten arvioinneista, ympäristövaikutusten lieventämisestä sekä kemikaaliturvallisista ja ympäristövastuullisista toimintatavoista kaikessa tekemisessämme.
Tehtävässäsi otat ohjat ISO 14001 -järjestelmäprojektista, vastaat ympäristöselvitysten läpiviennistä voimajohtohankkeissa ja osallistut laaja-alaisesti voimajohtojen investointi- ja kunnossapitoprojektien tukemiseen sekä ympäristöasioiden kehittämiseen.
Tehtävässä menestyminen edellyttää muutaman vuoden kokemusta vastaavista tehtävistä. Opit ripeästi uutta ja viestit taitavasti sekä suomeksi että englanniksi. Sinulla on tehtävään soveltuva, esimerkiksi luonnontieteellinen tai teknillinen korkeakoulututkinto. Aiempi työkokemus voimajohtojen ympäristövaikutusten arviointimenettelyistä tai ISO 14001 -järjestelmästä katsotaan eduksi. Työskentelemme hybridimallilla ja odotamme näkevämme sinua toimistolla ainakin kahtena päivänä viikossa.
Tarjoamme sinulle vastuullisen työn positiivisessa ja osaavassa porukassa. Tiimistä löytyy tukea ja tehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden kehittää omaa osaamistasi merkityksellisen työn parissa. Pääset työskentelemään voimajohdon elinkaaren eri vaiheiden parissa sekä tekemään tiivistä yhteistyötä erilaisten sidosryhmien kanssa.
Hakemukset pyydämme toimittamaan viimeistään 22.3.2026. Liitäthän mukaan vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi tai linkin ajan tasalla olevaan LinkedIn-profiiliin.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Mika Penttilä, puh. 030 395 5230. Mikan tavoitat keskiviikkona 18.3. klo 14–15 ja perjantaina 20.3. klo 14–15.
Tehtävään valituksi tulleesta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys sekä selvitys ulkomaansidonnaisuuksista.
Fingrid on asiantuntijoiden yhteisö, joka ylläpitää ja turvaa Suomen sähköjärjestelmää ja vaikuttaa näin koko yhteiskunnan toimivuuteen. Viemme Suomea kohti uudenlaista, hiilineutraalia energiajärjestelmää. Työyhteisömme on avoin ja kannustava, ja tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen kehittymiseen ja kouluttautumiseen. Lupaamme, että Fingrid on jatkossakin yksi parhaista työpaikoista Suomessa.
Hyvällä energialla. Yhdessä.
- Tehtäväalue
- Kantaverkko
- Rooli
- Maankäyttö ja ympäristö
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi