Kesätyö: Datan käsittely kantaverkon suunnittelussa
Etsitkö kesätyötä, jossa pääset tekemään merkityksellistä työtä kivassa porukassa, soveltamaan opiskeluissa oppimaasi ja vaikuttamaan koko Suomen sähköjärjestelmän toimivuuteen? Työllistämme vuosittain kymmeniä harjoittelijoita, ja opiskelijat kiittävät meitä erityisesti kannustavasta ilmapiiristä ja yhteisöllisyydestä. Hyvässä porukassa on helppo innostua – ja innostaa muitakin! Tule mukaan rakentamaan tulevaisuuden kantaverkkoa!
Haemme nyt Fingridin Verkkosuunnitteluyksikköön Helsingin Käpylään:
Kantaverkon suunnittelusta ja siihen liittyvän datan käsittelystä kiinnostunutta harjoittelijaa kesäksi
Tehtäviisi kuuluu kantaverkon suunnittelutyöhön liittyvien työkalujen ylläpitäminen ja kehittäminen. Olet osa osaavaa asiantuntijatiimiämme ja pääset työskentelemään sähkönsiirtotekniikan sekä erilaisten kantaverkonsuunnitteluun liittyvien datan käsittelytehtävien parissa. Halutessasi pääset tutustumaan myös kantaverkon mitoittamiseen.
Päivittäiset työtehtäväsi sisältävät eri sähköverkkotietojen hakemista, analysoimista ja kehittämistä. Työhön sisältyy rutiininomaisten tehtävien lisäksi kehitystöitä. Työtehtävistä noin puolet ovat rutiiniomaisia tehtäviä ja loput kehitystöitä, mutta näihin suhteisiin voit myös vaikuttaa oman osaamisesi sekä mielenkiintosi mukaan. Tehtävässä pääset kasvattamaan osaamistasi sähkö- ja energia-alalla keskeisessä roolissa keskellä energiamurrosta sähköverkkojen suunnittelun parissa.
Roolissasi olet osa AK-toimintoa (Asiakkaat ja kantaverkkosuunnittelu) ja AKV-yksikköä (Verkkosuunnittelu). Toimit yhteistyössä pääosin verkkosuunnittelijoiden, voimajohtoreittisuunnittelijoiden sekä sähköasemaesisuunnittelijoiden kanssa. Pääset aktiiviseen rooliin asiantuntijatiimiimme, mutta tehtäväsi vaativat myös kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Tällaista kokemusta ja osaamista etsimme:
1–3 vuoden opintoja soveltuvilta aloilta kuten sähkö- ja energiatekniikka
innovatiivisuutta sekä oma-aloitteisuutta
kiinnostusta puhtaan energiajärjestelmän kehittämistä kohtaan
ohjelmoinnin ja datan käsittelyn perusosaamista
sujuva suomen ja englannin kielen suullinen sekä kirjallinen taito, ruotsin kielen taito katsotaan eduksi
Tarjoamme kesätyöntekijöillemme merkityksellisen työn osana vastuullista joukkuetta, jota yhdistää monipuolinen asiantuntemus ja aktiivinen tiedon jakaminen. Ennakkoluulottomuus, rohkeus ja avoimuus ovat valttejamme, kun viemme yhdessä Suomea kohti uudenlaista hiilineutraalia energiajärjestelmää. Näiden ohella meillä on tutkitusti hyvä työilmapiiri, jossa korostuvat kannustava yhdessä tekeminen ja hyvä asenne. Työsuhde-etuina tarjoamme kesätyöntekijöillemme lounas-, liikunta- ja kulttuuriedun kesän aikana. Palkkaus määräytyy ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoille opintopisteisiin pohjautuvan taulukkopalkan mukaisesti ja asettuu noin 1900–2900 € / kk välille.
Harjoittelun ajankohta sijoittuu välille toukokuu-elokuu, mutta tarkempi ajankohta on sovittavissa tehtävään valitun henkilön kanssa. Työskentelemme hybridimallilla ja odotamme näkevämme myös sinua toimistolla ainakin kolmena päivänä viikossa.
Hakemukset pyydämme toimittamaan viimeistään sunnuntaina 8.2.2026. Liitäthän mukaan vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi sekä opintorekisteriotteesi. Voit käydä kurkkaamassa vinkkimme kesätyöhakemuksen tekemiseen täällä. Huomioithan, että aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana ja suljemme ilmoituksen, mikäli sopiva tekijä löytyy jo hakuajan puitteissa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Aki Laurila, puh. +358 30 395 5135 (soittoaika tiistaisin klo 15–17).
Tehtävään valituksi tulleesta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Fingrid on asiantuntijoiden yhteisö, joka ylläpitää ja turvaa Suomen sähköjärjestelmää ja vaikuttaa näin koko yhteiskunnan toimivuuteen. Viemme Suomea kohti uudenlaista, hiilineutraalia energiajärjestelmää. Työyhteisömme on avoin ja kannustava, ja tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen kehittymiseen ja kouluttautumiseen. Lupaamme, että Fingrid on jatkossakin yksi Suomen parhaista työpaikoista.
Hyvällä energialla. Yhdessä.
- Tehtäväalue
- Opiskelijat
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi