Työturvallisuusasiantuntija
Fingrid toteuttaa yhtä maamme tärkeintä tehtävää: pidämme sähköt päällä Suomessa. Onnistuminen työssämme perustuu avoimuuteen, luottamukseen ja toimivaan vuorovaikutukseen. Tätä työtä ei kukaan voi tehdä yksin.
Etsimme nyt tiimiimme Helsinkiin
TYÖTURVALLISUUSASIANTUNTIJAA
Miltä kuulostaisi tehtävä, jossa pääset kehittämään osaamistasi käytännönläheisten ja vaihtelevien tehtävien kautta sekä vaikuttamaan koko Fingridin turvallisuuskulttuuriin – konkreettisesti ja merkityksellisesti? Etsimme nyt työturvallisuusasiantuntijaa noin vuoden mittaiseen määräaikaiseen tehtävään.
Tässä tehtävässä osallistut aktiivisesti Fingridin kokonaisturvallisuuden kehittämiseen. Tuet toimintojamme työturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Osallistut työturvallisuusryhmien kokouksiin ja järjestät työturvallisuuteen liittyvää toimintaa, esimerkiksi työturvallisuuskokoukset ja -kampanjat. Olet mukana auditoinneissa ja koordinoit ja järjestät erilaisia työturvallisuusaiheisia koulutuksia, laadit ohjeistuksia ja toimit tarvittaessa myös itse kouluttajana. Käsittelet turvallisuushavaintoja ja tuet Fingridin palvelutoimittajia työturvallisuuspoikkeamien tutkinnassa.
Teet tiivistä yhteistyötä sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien kanssa muun muassa investoinneissa ja kunnossapidossa varavoimalaitoksilla, sähköasemilla ja voimajohdoilla.
Tulet osaksi yritysturvallisuusyksikköä, joka vastaa yhtiön sähköturvallisuudesta, työturvallisuudesta ja fyysisestä turvallisuudesta. Yksikkö on osa Henkilöstö, viestintä ja turvallisuus –toimintoa. Työskentelemme hybridimallilla ja odotamme näkevämme myös sinua toimistolla noin puolet työajasta.
Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto ja jonkin verran käytännön kokemusta työturvallisuuteen liittyvistä tehtävistä esimerkiksi rakennusalalta tai teollisuudesta. Viestit sujuvasti sekä suomeksi että englanniksi ja olet valmis matkustamaan kotimaassa.
Tarjoamme vastuullisen ja haastavan työn yhteiskunnallisesti merkittävällä alalla. Huolehdimme sinun perehdyttämisestäsi ja pidämme huolen, että sinulla on mahdollisuus kehittyä tehtävässäsi. Tulet olemaan osa vahvaa ja osaavaa asiantuntijatiimiä, jossa on erinomainen yhteistyöhenki. Meillä panostetaan henkilöstön hyvinvointiin ja kehittymiseen - tuorein työntekijätyytyväisyysindeksimme eNPS oli 68!
Hakemukset pyydämme toimittamaan viimeistään 4.11.2025. Liitäthän mukaan vapaamuotoisen hakemuksesi ja ansioluettelosi tai linkin ajan tasalla olevaan LinkedIn-profiiliin.
Lisätietoja tehtävästä antaa työsuojelupäällikkö Karri Koskinen, puh. 030 395 5205. Karrin tavoitat parhaiten
- perjantaina 24.10. klo 12.00–13.30 ja
- perjantaina 31.10. klo 14.30–16.00.
Tehtävään valituksi tulleesta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys sekä selvitys ulkomaansidonnaisuuksista.
Fingrid on asiantuntijoiden yhteisö, joka ylläpitää ja turvaa Suomen sähköjärjestelmää ja vaikuttaa näin koko yhteiskunnan toimivuuteen. Viemme Suomea kohti uudenlaista, hiilineutraalia energiajärjestelmää. Työyhteisömme on avoin ja kannustava, ja tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen kehittymiseen ja kouluttautumiseen. Lupaamme, että Fingrid on jatkossakin yksi parhaista työpaikoista Suomessa.
Hyvällä energialla. Yhdessä.