Integraatioasiantuntija
Fingrid on tärkeässä roolissa Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Fingrid suunnittelee investoivansa kantaverkkoon seuraavan kymmenen vuoden aikana noin neljä miljardia euroa, jotta uusiutuva energia saadaan jatkossakin kuluttajien ulottuville. Haluatko sinä olla mukana modernisoimassa Suomen sähköjärjestelmää?
Vahvistamme ohjelmistokehityksen tiimiämme ja etsimme Helsinkiin sinua
INTEGRAATIOASIANTUNTIJA
Miltä kuulostaisi työ, jossa tekninen osaamisesi tukisi koko yhteiskunnan toimintaa? Fingridin integraatioasiantuntijana olet keskeisessä roolissa varmistamassa, että sanomaliikenne toimii saumattomasti sähkömarkkinoiden ja kantaverkon hallinnan tukena – siellä missä vakaus ja toimintavarmuus ovat kriittisiä. Tehtävässäsi osallistut liiketoiminnan projektien toteutukseen ja pääset mukaan pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden yhteisiin projekteihin.
Tehtävässäsi koordinoit ja vastaat integraatiototeutusten edistymisestä sekä ylläpidät sanomaliikennettä kantaverkkoyhtiöiden ja markkinaosapuolien välillä. Suunnittelet liiketoimintatarpeisiin sopivia ratkaisuja ja koordinoit kumppanien kehitystiimejä eri teknologioilla.
Toimit tiiviissä yhteistyössä liiketoiminnan, ICT-asiantuntijoiden ja kumppanien kanssa varmistaen kokonaisuuksien valmistumisen. ICT ohjelmistokehitys -yksikkö ylläpitää Fingridin yhtenäistä ohjelmistokehityksen hallintamallia ja vastaa sovellus- ja integraatiokehityksestä yhteistyössä kumppaniverkoston kanssa. Koordinoimme alan parhaiden palvelutoimittajien ja kumppaneiden työtä, keskittyen laajan kokonaisuuden suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä liiketoiminnan kanssa.
Tehtävässä menestyminen edellyttää:
- Kokemusta sanomaliikennejärjestelmän ylläpidosta (mielellään ECP)
- Oma-aloitteista asennetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja
- Vähintään kolmen vuoden kokemusta järjestelmäintegraatioista erilaisilla teknologioilla
- Hyvää suomen ja englannin kielen taitoa
Eduksi on, jos sinulla on osaamista:
- Integraatiotyökaluista, esim. Kafka, MuleSoft ja/tai Azure API Management
- Ketterän kehityksen ja CI/CD-periaatteista
- Azure-teknologioista
- Konttiteknologioista
- Sähkömarkkinatiedonvaihdosta
- ECP:n toiminnasta
- Entso-E CIM -sanomista
Hae rohkeasti tehtävään, vaikka sinulla ei olisi kaikesta edellä mainitusta syvällistä osaamista – tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä työssäsi. Arvostamme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, avointa ja ratkaisukeskeistä asennetta sekä kansainvälisissä yhteyksissä tarvittavaa englannin kielen kirjallista ja suullista taitoa.
Tarjoamme merkityksellisen tehtävän avoimessa ja kehittymiseen kannustavassa työyhteisössä – yhdessä Suomen parhaista työpaikoista! Meillä panostetaan henkilöstöön ja ihmiset viihtyvät hyvin - viimeisimmässä mittauksessa työntekijätyytyväisyysindeksimme eNPS oli 68!
Hakemukset pyydämme toimittamaan viimeistään 19.5.2025. Liitäthän mukaan vapaamuotoisen hakemuksesi, ansioluettelosi tai linkin ajan tasalla olevaan LinkedIn-profiiliin.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikön päällikkö Tommi Olsson, puh. 0303 954 120. Tommin tavoitat:
- Torstaina 15.5 klo. 10-11
- Perjantaina 16.5 klo. 12-13
Tehtävään valituksi tulleesta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys sekä selvitys ulkomaansidonnaisuuksista.
Fingrid on asiantuntijoiden yhteisö, joka ylläpitää ja turvaa Suomen sähköjärjestelmää ja vaikuttaa näin koko yhteiskunnan toimivuuteen. Viemme Suomea kohti uudenlaista, hiilineutraalia energiajärjestelmää. Työyhteisömme on avoin ja kannustava, ja tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet henkilökohtaiseen kehittymiseen ja kouluttautumiseen. Lupaamme, että Fingrid on jatkossakin yksi Suomen parhaista työpaikoista.
Hyvällä energialla. Yhdessä.
Helsinki
Fingrid yrityksenä
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Integraatioasiantuntija
Hakemuslomakkeen lataaminen