Fingrid on Suomen energiajärjestelmän peruspilari. Fingrid vastaa maamme kantaverkosta - yhdestä yhteiskuntamme tärkeimmästä infrastruktuurista. Modernisoimme sähköjärjestelmää, jotta uusiutuva energia saadaan jatkossakin kuluttajien saataville. Vastuullisuus on meille fingridiläisille tapa toimia. Teemme töitä hyvällä energialla. Yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa.
Haemme nyt Fingridiin sähkömarkkinajohtajaa, jolla on kyky kehittää sähkömarkkinoita tulevaisuuden energiajärjestelmän tarpeisiin. Tukenasi sinulla on noin 60 hengen asiantuntijaorganisaatio.
Tehtävässä menestyminen edellyttää
- kykyä strategiseen ajatteluun
- sähkömarkkinoiden tuntemusta
- tavoitteellisuutta ja määrätietoisuutta
- kokemusta ihmisten johtamisesta
- teknisen tai kaupallisen yliopistotason tutkinnon
- hyviä vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja
- hyvää englannin ja suomen taitoa
- matkustusvalmiutta.
Tehtävä on näkyvä, sillä sähkömarkkinat kiinnostavat koko suomalaista yhteiskuntaa. Tehtävä on myös erittäin kansainvälinen. Kyky toimia ja vaikuttaa kansainvälissä ryhmissä ja verkostoissa on oleellinen osa tehtävää.
Tarjoamme mielenkiintoisen ja merkityksellisen tehtävän energiamurroksen ytimessä, mutkattoman ja hyvän työyhteisön sekä kilpailukykyiset työsuhde-edut. Fingridin työntekijänä olet osa joukkuetta, jota yhdistää ennakkoluulottomuus, rohkeus ja avoimuus, kun viemme yhdessä Suomea kohti tulevaisuuden sähköjärjestelmää.
Sähkömarkkinajohtaja kuuluu Fingridin johtoryhmään ja raportoi suoraan toimitusjohtajalle.
Tehtävään valituksi tulleesta henkilöstä tehdään turvallisuusselvityslain mukainen perusmuotoinen turvallisuusselvitys sekä selvitys ulkomaansidonnaisuuksista.
Kiinnostuitko tehtävästä? Hae viimeistään sunnuntaina 24.9.2023 lähettämällä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen linkin kautta. Toimi kuitenkin pian, sillä käsittelemme hakemuksia myös hakuajan kuluessa. Lisätietoja tehtävästä antavat InHunt Group Oy:n Senior Headhunter Sami Ansala 040 708 9589, sami.ansala@inhunt.fi ja Senior Headhunter Jari Tourunen 040 056 0836, jari.tourunen@inhunt.fi.
Lisätietoja saat myös Fingridin varatoimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkalta, puh. 050 573 9053 ja henkilöstöjohtaja Tiina Miettiseltä puh. 0400 758 193.
- Tehtäväalue
- Sähkömarkkinat
- Sijainnit
- Helsinki
Helsinki
Fingridin Trainee-ohjelmat
Me Fingridissä etsimme tulevaisuuden talentteja! Onko tutkintosi pian valmis ja etsit kiinnostavaa alan työpaikkaa? Jos sinulla on palava halu olla mukana luomassa hiilineutraalia yhteiskuntaa sekä tehdä työtä, jolla on todellista merkitystä, hae mukaan Trainee-ohjelmiimme.